Risto oli jättänyt hänet tienpientareelle kaatosateeseen ja ajanut pois kääntymättä katsomaan taakseen. Terttu seisoi yksin märässä mudassa, takin helma painavana vedestä, ja katsoi auton takavalojen katoavan mutkaan. Hän ei soittanut miehelleen, vaikka puhelin oli taskussa ja yksi napinpainallus olisi riittänyt. Sen sijaan hän käveli bussiasemalle, osti lipun ja nousi bussiin, joka vei hänet paikkaan, johon hän ei ollut palannut moneen vuoteen – äitinsä vanhaan taloon.
Äiti Aili oli kuollut vuosia sitten, ja talo oli seissyt tyhjillään. Terttu oli uskonut sisarensa Liisan puheet siitä, että katto vuotaa, seinissä on hometta ja talo on romahtamaisillaan. Hän oli lähettänyt rahaa korjauksiin, lukkoihin ja jopa tuholaistorjuntaan, mutta ei ollut koskaan käynyt paikalla. Risto oli aina löytänyt syyn olla menemättä: työ, remontti, väsymys.
Nyt hän seisoi portin edessä ja tajusi heti, että jokin oli pahasti pielessä. Portti oli uusi ja kiiltävä, siinä oli riippulukko. Aita oli suora ja maalattu, piha siisti ja lakaistu. Liiterin seinustalla oli pinottu tuoreita polttopuita, ja maassa näkyi leveiden renkaiden jälkiä.
Terttu yritti työntää vanhan pronssisen avaimen lukkoon, mutta se ei edes mahtunut sisään. Lukko oli vaihdettu. Hänen oma avaimensa ei avannut hänen omaa oveaan. Naapuri, rouva Selma, oli huomannut hänet ja tullut taskulampun kanssa pihalle.
Vanha nainen oli kalpea ja varovainen, ja hänen äänensä vapisi, kun hän pyysi Terttua tulemaan sisään. Selma tiesi jotakin, mutta ei tiennyt, miten kertoa se. Vasta lämpimän teen ääressä rouva Selma avasi suunsa: talossa oli käynyt vuosien ajan vieraita ihmisiä. Perheitä, yksinäisiä naisia, nuoria, työporukoita.
Joitakin viikkoja, toisia kuukausia. Liisa oli vuokrannut taloa. Terttu ei ollut antanut lupaa mihinkään. Hän ei tiennyt mistään mitään.
Selma kertoi, että myös Risto oli käynyt talolla säännöllisesti. Kolme tai neljä kertaa vuodessa, ehkä useammin. Aina ilman Terttua. Hän oli tuonut liinavaatteita, tarkistanut vesiputkia ja antanut kerran avaimet Liisalle.
Risto oli pyytänyt Selmaa olemaan kertomatta Tertulle, ettei tämä huolestuisi. Hän oli sanonut huolehtivansa vaimostaan. Nyt Terttu tiesi, että hän oli huolehtinut lähinnä omasta lompakostaan. Äidin huone oli ainoa, johon kukaan ei ollut koskenut.
Terttu istui vanhalla sängyllä, kuljetti kättään painetun päiväpeitteen pinnalla ja hengitti ensimmäistä kertaa koko päivänä rauhassa. Seuraavana aamuna hän nousi jakkaralle äidin kaapin eteen ja tunnusteli kädellään ylähyllyä. Sormet osuivat johonkin kovaan. Se oli sininen pahvikansio, kulmistaan kulunut ja kuminauhalla sidottu.
Kansiossa oli asiakirjoja, tiliotteita ja kopioita vuokrasopimuksista. Summat olivat merkittäviä. Vieressä oli ollut merkintä “osa Ristolle”. Ja lopuksi äidin käsialalla kirjoitettu lappu, jossa tämä varoitti Liisaa siitä, että talon käyttäminen ilman sisaren tietoa on syntiä.
Äiti oli tiennyt jotakin jo ennen kuolemaansa, mutta kukaan ei ollut kuunnellut. Terttu soitti Liisalle ja kysyi suoraan, kuka oli laittanut keittiöön uudet laatat. Liisa valehteli ensin, sitten hermostui ja lopulta huusi. Hän syytti Terttua siitä, että tämä oli aina saanut kaiken: parhaat mekot, talon, normaalin miehen.
Liisa itki ja puolusteli itseään, mutta ei pystynyt selittämään pois tiliotteita. Puhelu päättyi siihen, että Terttu sanoi soittavansa myöhemmin. Risto soitti itse illalla. Hän oli pehmeä ja sovitteleva, kutsui Terttua rakkaaksi ja pyysi tulemaan kotiin.
Hän sanoi, että Liisa oli hysteerinen ja keksii asioita. Mutta hän ei kysynyt kertaakaan, miten Terttu voi. Ei kysynyt, oliko tämä sairastunut sateessa tai oliko hänellä edes yösijaa. Terttu kuunteli miehen puhetta ja ymmärsi vihdoin, ettei Risto pelännyt menettävänsä vaimoaan.
Hän pelkäsi menettävänsä hyödyllisen järjestelmän, jonka oli rakentanut vuosien aikana. Seuraavana aamuna Terttu meni maanmittauslaitokseen ja asianajajan luo. Todisteet olivat vahvat. Kolme entistä vuokralaista vahvisti maksaneensa vuokraa Liisan kortille, ja yksi lähetti kuvakaappaukset keskusteluista, joissa Risto sääteli maksuja ja aikatauluja.
Liisa saapui käymään, ensin vihaisena, sitten hiljaisena. Kun hän näki paperit, hän murtui. Hän oli luullut olevansa äidin silmissä se vähemmän rakastettu, se joka sai aina vähemmän. Risto oli käyttänyt sitä hyväkseen ja käännyttänyt hänet Terttua vastaan.
Terttu kertoi Liisalle totuuden: äiti oli jättänyt tälle maapalstan ja säästötilin, jotka olivat arvoltaan lähes samat kuin talo. Liisa oli myynyt maan nuorena ja käyttänyt rahat. Hän ei ollut koskaan katsonut omaa osuuttaan, koska oli keskittynyt vain kateuteen. Risto oli tiennyt sen ja käyttänyt sitä hyväkseen.
Liisa kirjoitti omin käsin lausunnon asianajajalle ja kertoi kaiken. Risto yritti vielä kerran tulla puhumaan, toi krysanteemeja ja väitti halunneensa vain laittaa rahaa sivuun yllätykseksi. Terttu ei päästänyt häntä edes sisään. Hän kertoi Ristolle kaiken, mitä tiesi, ja mies lähti.
Hän ei palannut. Avioero tuli lopulliseksi tavallisena iltapäivänä. Risto ja Liisa tuomittiin maksamaan Tertulle korvaukset koko vuokra-ajalta. Omaisuudenjaossa otettiin huomioon myös salatut tulot.
Terttu myi osuutensa Tampereen asunnosta ja muutti lopullisesti äitinsä taloon. Hän laittoi takaisin vihreäpalloinen astiaston, suurikukkaiset verhot ja puulastan, jonka varsi oli palanut. Hän veti seinäkellon itse joka päivä samaan aikaan. Liisa alkoi käydä joka viikonloppu.
Hän auttoi maalaamaan aitaa, istutti ruusut uudelleen ja siivosi pihan. Hän ei pyytänyt anteeksi sanoilla, vaan läsnäolollaan, viikko toisensa jälkeen. Eräänä iltapäivänä yli vuosi tienvarresta, kun he istuivat kuistilla ja puhdistivat puolukoita, Liisa sanoi hiljaa toivovansa, että äiti näkisi heidät nyt. Terttu vastasi, että äiti olisi onnellinen.
Liisa sanoi häpeävänsä yhä. Terttu vastasi, ettei hänen tarvinnut koskaan unohtaa sitä. Riitti, että hän ei tekisi samaa enää uudelleen. Kaksi sisarta nauroi yhdessä ensimmäistä kertaa sinä sunnuntaina, kun rouva Selma kertoi tarinan aidan aukosta, jonka hän ja Aili olivat tehneet vuosikymmeniä aiemmin.
Risto ei palannut koskaan. Viimeiset uutiset hänestä tulivat asianajajan kautta, aina muodollisina, eivätkä ne koskeneet Terttua enää millään tavalla.
